Korven Korsi – Jehki Potkonen: Puhdasta lähiruokaa itselle ja asiakkaille
”Tykkään itse syödä puhdasta ja lähellä tuotettua ruokaa, ja samalta pohjalta haluan toimia Korven Korren yrittäjänäkin. Toimintaympäristö ei ole mitenkään helppo, ruoka on tätä nykyä mahdottoman halpaa ja samalla kauppayhtiöt käärivät isoja voittoja. Tuottajille jää ruokaketjussa aika mitätön siivu.
Itse olen niin idealisti, että olen vähät rahani käyttänyt mieluiten laadukkaaseen ruokaan ja karsinut muuta kuluttamista. Onneksi muitakin samalla tavalla ajattelevia ihmisiä vielä on, vaikka laadun hintataso on luonnollisesti markettien keskivertoa kalliimpi.
Näkisin, että lähiruuan tuotannolla ja kuluttamisella on iso merkitys alueen elinvoimalle. Ei olisi yhtään huono asia, että pieniä ruuantuotantoyksiköitä olisi enemmänkin, ja ihmiset keskittyisivät ostamaan paikallista ruokaa.
Vihanneksia, yrttejä ja taimia
Kasvatan vihanneksia, yrttejä, taimia ja puutarhan hyötykukkia Ilomantsin Sonkajassa, Myllykorven Niemen tilalta vuokraamillani mailla sekä Mekrijärvellä kasvihuoneessa. Myllykorpi on luksusta, hyvässä kunnossa olevat pellot ja ympärillä tietotaitoa, välineistöä ja kellareita. Kasvualusta on luonnonmukainen, ei luomua mutta luomutasoa.
Tuotteet myyn suoraan kuluttajille lähinnä Joensuun torilla ja Reko-ryhmässä, tapahtumissa ja paikan päällä ollessa myös suoraan kasvihuoneelta. Olen myös Joensuussa toimivan luomu- ja lähiruokapiirin tuottajavastaava – viiden talkooihmisen voimin pyöritämme myyntiä sähköpostilistan avulla. Mukana on parikymmentä eri tuottajaa: marjoja, jauhoja, leivonnaisia, vihanneksia ja lihoja sekä vähän kauempaa Pohjois-Karjalan ulkopuolelta hamppufarmin tuotteita ja härkäpapua.
Korven Korren valikoimissa on kymmeniä vihanneksia, kuten puna- ja raitajuurikkaita, porkkanoita, lanttua, purjoa, palsternakkaa ja kaaleja sekä puolenkymmentä yrttiä. Taimia kasvatan myyntiin yleensä reilu sata erilaista laatua.
Kesällä töitä riittää
Kasvatuskauden ruljanssi alkaa helmi-maaliskuun vaiheessa. Sitä ennen olen laittanut siemeniä jo kylmäkäsittelyyn. Vanhan kansan tyyliin seuraan myös kuunkiertoa, mutta aina se ei jaksotuksessa osu kohdalleen, eli en suhtaudu siihen liian tosissani.
Kesäisin töissä tulee väkisin aika pitkiä päiviä, mikä on ehkä ainut miinus tässä ammatissa. Luppoaikaa ja lomia ei kesällä siis juuri ole, mutta talvella on vastaavasti marras-joulukuussa aika rauhallista, kunnes alkaa taas valostua ja kädet alkavat syyhytä toimintaan ja siemenien tilaamiseen.
Vihanneksista myytävää riittää aika hyvä kattaus jouluun saakka, kunnes tarjonta alkaa vähentyä kevättä kohti. Jatkossa olisi tarkoitus laajentaa enemmän myös kuivattujen yrttien ja hapatettujen tuotteiden suuntaan. Sillä saisi jalostusastetta nostettua ja myyntisesonkia laajennettua myös talvikuukausille. Maaseutuyhdistys Sydänlangan kautta on myynnissä ollutkin muun muassa porkkanakimchiä.
Maailmanlopun paikka – hyvässä mielessä
Omavaraisuusteemat alkoivat kiinnostaa minua parikymppisenä. Olin ulkomaillakin talkoohommissa, ja niissä löysin itseni aina puutarhatöistä. Siitä syntyi ajatus suuntautua puutarha-alalle ja suoritin tutkinnon oppisopimuksella Botanian kasvitieteellisellä puutarhalla Joensuussa.
Tähän liittyykin hauska tarina, sillä samoihin aikoihin kun mietin alanvalintaa ja mahdollista oppisopimuspaikkaa, liftasin kerran Joensuusta Outokumpuun ja pääsin kyytiin autoon, jota ajoi Botanian puutarhuri. Botaniassa menikin sitten useampi vuosi.
Olen syntynyt Liperin Viinijärvellä, mutta Ilomantsissa olen pyörinyt jo lapsesta saakka, sillä isän puolen suku on täältä. Kun aloin etsiä yritykselleni paikkaa, tulin Ilomantsiin ensin entisen maatalousoppilaitoksen tiloihin ja sen jälkeen sain tietää Mekrijärven tyhjäksi jääneistä tiloista ja änkesin sinne vuonna 2021.
Mietin, että Ilomantsi on vähän maailmanlopun paikka – siis hyvässä mielessä – että jos maailma lopahtaa ja romahtaa, täällä metsässä kyllä vielä pärjää ja selviytyy.
Lähiruokaa vaaroilta
Nykyisellään Ilomantsissa on toki omat haasteensa. Porukkaa on vähän ja mieliala tuntuu olevan, että ennen oli isoa ja hienoa ja nykyään ankeampaa. Ulkopuolelta tulevana täällä pitää luoda oma työnsä, koska muita työllistymismahdollisuuksia ei juuri ole.
Siitä kuitenkin tykkään, että ne ilomantsilaiset ihmiset, jotka ovat aktiivisia, ovat tosissaan aktiivisia ja tekevät monta juttua samaan aikaan. Olen löytänyt täältä innostavia tyyppejä ja elämääni mukavaa sakkia ja hyviä yhteistyökumppaneita. Aleksi Kärkkäisen ja Antti Ikosen kanssa perustimme Lähiruokaa vaaroilta -yhdistyksen.
Olen Aleksin kanssa pyörittänyt katuruokakeikkoja, ja Ilomantsin Karhufestivaalin aikaan Villiruokafestareilla olemme useampana vuonna tehneet hirvi-lähilihavartaita erilaisilla lisukkeilla, joihin olen saanut hyödynnettyä itse kasvattamiani vihanneksia ja yrttejä.
Kesällä 2024 myin ruokaa ja vihanneksia myös Lieksan Vuonislahden Muikkumarkkinoilla ja Nurmeksessa Maaseutuparlamentissa.
Suo on osa jokapäiväistä elämää
Suon ennallistamistöihin olen osallistunut Lumimuutos Osuuskunnan talkoissa ja osin palkattunakin. Toimin myös Lumimuutoksen jokivahtiprojektissa Ilomantsissa ja tällä hetkellä olen myös Suo 2.0 – kokonaiskestävyydestä elinvoimaa Ilomantsiin -hankkeen ohjausryhmässä.
Ympäristöasiat ovat kiinnostaneet minua nuoresta asti. Toisaalta tieto lisää elämäntuskaa, mutta samalla opettelen elämään itse vastuullisemmin ja hahmottamaan yhteiskunnan rakenteita paremmin.
Välillä onneksi pääsee tekemään jotain konkreettistakin. Esimerkiksi tuore Luontokollektiivi-yhdistyksemme ennallistaa Läntisen Valkeasuon Tohmajärvellä JTF-rahoituksella.
Puhdas luonto terveine metsineen sekä puhtaine vesineen on elättänyt ihmisiä näillä seuduilla vuosituhansien ajan. Samoin se voisi elättää täällä jatkossakin. Mielestäni on vastuutonta pilata ympäristö taloudellisen voiton tavoittelulla. Kestävään toimintaan on mahdollisuuksia monella saralla, mutta ahneuksissaan niitä ei oteta huomioon.
Suomi ja etenkin Ilomantsin seutu on suomaata isolla S:llä. Tästä omintakeisesta ja suorastaan eksoottisesta ympäristöstä pitäisikin pitää hyvää huolta. Suo-ojien tukkiminen kannattamattomilla metsätalousalueilla on merkittävä alku, joka osoittaa yleisen ajattelun muuttumista kestävämpään suuntaan.
Itselleni suo on osa jokapäiväistä elämää, kun sellaista tulee autolla ohi ajaessa vähintäänkin katseltua. Näillä main myös retkeillessä päätyy usein juuri suolle, kun moni suojeltu alue tahtoo olla täällä nimenomaan suo. Talousmetsävoittoisessa maisemassa suojellut suoalueet ovat virkistäviä keitaita niin ihmismielelle kuin luonnon monimuotoisuudellekin.”